0

Romanialainen keittiö

-

Kaikki tuntevat italialaisen tai ranskalaisen keittiön, mutta Euroopassa on monia muitakin omaleimaisia ja herkullisia ruokakulttuureja. Yksi niistä on helposti ylenkatsottu Romania. Lomamatkat Romaniaan ovat edelleen harvinaisia, ja vain seikkailunhaluisimmat ovat käyneet Romaniassa maistelemassa paikallisia herkkuja.Romanialainen ruokakulttuuri on sekoitus ympäröiviä kulttuureja, ja perinteisissä ruoissa voi maistaa selkeitä vivahteita unkarilaisista, saksalaisista, turkkilaisista ja slaavilaisista vaikutteista, mutta romanialaiset ovat maustaneet ruokalajit mieleisikseen paikallisten yrttien ja mausteiden kera. Niinpä ne maistuvatkin samaan aikaan tutuilta, mutta täysin erilaisilta kuin muut. Tarkka kulinaristi huomaa, että munakoisotahna tai kofta-tyyppiset liharuoat ovat selkeästi Ottomaani-ajan vaikutusta.  Tärkein ja suosituin ainesosa on porsaanliha, joten voisi olettaa, ettei kasvissyöjä nauttisi Romanian ruokamatkastaan. Yllättäen kuitenkin Romaniassa on paljon kasvispohjaisiakin alkupaloja, johtuen Ortodoksikirkon paastoperinteestä. Kasvissyönti elämäntapana ei tosin ole edelleenkään tunnettu ilmiö Romaniassa, mutta ruokalistalta löytyy kyllä jotain jokaiselle.

Perinneruokia

Sarmale-kaalikääryleet ovat Romaniassa suorastaan kansallisruoka, vaikka niiden juuret johtavatkin Turkkiin. Kääryleiden täytteenä käytetään riisin ja porsaanlihan sekoitusta, jota höystetään paikallisislla yrteillä ja vihanneksilla. Sarmale-kääryleet kypsennetään hitaasti uunissa saviastioissa, ja ne tarjoillaan yleensä mamaliga’n kera, joka on eräänlaista polentaa, ja kylkeen vielä hapankermaa kyytipojaksi.

Ciorba de Burta

Ciorba de Burta jakaa kulinaristit. Sitä joko vihataan tai rakastetaan. Siinä on voimakas maku, joka tulee paitsi naudan mahalaukusta, niin myös naudan ja porsaan luista, joita keitetään useita tunteja. Lopuksi keitto tarjoillaan hapankerman ja paahtoleivän kanssa. Tästä keitosta on myös suosittu muunnos, Ciorba Radautean, joka valmistetaan naudan mahalaukun sijaan kanasta, ja joka on hieman kevyempi.Balmos on perinteinen paimenateria ja oodi kuuluisalle mamaliga –maissimuhennokselle. Mamaliga on rasvaista, voin makuista ja tahmeaa. Koostumukseltaan sen on sametinpehmeää ja siinä on runsaasti juustoa. Varsinaista lohturuokaa kylmiin talvi-iltoihin.Jumari on perinteinen romanialainen alkupala. Se on rapeaksi rasvassa paistettua ¨pekonia¨, eli porsaan ihraa. Se tarjoillaan yhdessä paikallisen luumubrandyn kanssa – herkullista!Mititei tai Mici ovat suosituin romanialainen grilliruoka, ja muistuttavat kuorettomia nakkeja tai makkaroita. Tarjoillaan sinapin ja leivän kera, kuin hot dog ikään.Cighiri ovat kuin suuria lihapullia, mutta porsaan jauhelihan lisäksi taikinaan käytetään muitakin sisäelimiä, kuten maksaa, sydäntä ja kauhkoja. Kun lihapullat on pyöritelty palloiksi, ne kiedotaan sian vatsalaukkuun ja friteerataan. Salata de Vinete on munakoisosalaatti, joka voi olla välipala tai alkupala. Sen päälle voi ripotella tomaatteja tai feta-juustoa.Drob de Miel on pääsiäisruoka tai alkupala, joka on valmistettu lampaan sisäelimistä. Se tarjoillaan kylmänä sinapin ja keitetyn kananmunan kera.Tochitura moldoveneasca on romanialaisen keittiön kruunaamaton kuningas. Mamaligaa, juustoa, kananmunaa, paistettua perinteistä porsaanmakkaraa ja suolakurkkuja.

Jälkiruoaksi vielä Papanasi

Jälkiruoaksi vielä Papanasi, joka on eräänlainen friteerattu juustodonitsi, ja joka tarjoillaan kerman ja mustikkahillon kanssa. Herkullinen päätös aterialle, joskaan ei erityisen kevyt vaihtoehto.Romaniassa rakastetaan porsasta tai porsaan lihaa, ja se näkyy ruokalistassa selvästi. Lisäksi vanha eurooppalainen tapa käyttää monipuolisesti eläinten sisäelimiä ruoissa elää edelleen, vaikka se on jo melkein hävinnyt monissa Keski-Euroopan maissa. Ei ole kulunut pitkää aikaa siitä, kun ruokaa ei ollut ainakaan liikaa, ja eläimet ja niiden sisäelimet  tuli käyttää hyödyksi kaikilta osin.Romanialaisissa ruoissa ei kaloreita lasketa, ja vihannesten sijaan tarjolla on mitä useimmin lihaa. Raaka-aineet ja valmistustavat ovat konstailemattomia ja maut nousevat selkeinä esiin. Romania on positiivinen yllätys kokeneellekin ruokamatkailijalle! Mielenkiintoiset yrtit yhdisteltyinä sisäelimiin ja erilaisiin porsaan, naudan ja lampaan lihoihin ja niiden yhdistelmiin antavat ruokalajeille hyvin ilahduttavan ja omaleimaisen maun.

0

15 parasta paikkaa vierailla Romaniassa – osa 1

-

Balkanin niemimaalla sijaitseva Romania on kontrastien maa. Entinen Neuvostoliiton liittolainen on vuosien varrella kuulunut roomalaisille, jotka antoivat nimen maalle, unkarilaisille ja ottomaaneille. Se on täynnä viehättäviä vanhoja kaupunkeja, vuoristoalueita, jotka tarjoavat loistavia hiihtomaastoja ja kasvavaa taidetta. Maan kuuluisin kansalainen on varmasti vampyyri Dracula, joka on kuvitteellinen hahmo, joka löydettiin Transilvaniasta. Tässä on yleiskatsaus parhaista paikoista, joissa kannattaa käydä Romaniassa. (lisää…)

0

Romanit Suomessa ja maailmalla – Osa 2

-

Romanit Suomessa ja maailmalla – Osa 2

 

Romanit voidaan sisäisesti jakaa ryhmiin usealla tavalla. Kolme eurooppalaista pääryhmää ovat Roma, Sinti ja Kale, jotka taas jakautuvat alaryhmiin perheiden perinteisen ammatin mukaan. Romanit voi myös jakaa ryhmiin heidän puhumansa murteen mukaan. Kautta Euroopan romanien tavoissa ja uskomuksissa on suuria eroja, mutta perinteisesti kaikille yhteistä on perhe, yhteisöllisyys ja romaninkielen ja sitä kautta romani kulttuurin säilyttäminen.

(lisää…)

0

Bukarest kaupunki Romaniassa

-

Romanian pääkaupunki Bukarest on Romanian suurin kaupunki, joka myös toimii maan pääkaupunkina.

Bukarest kaupunki Romaniassa

(lisää…)

0

Romanian ruoka- ja juomakulttuuri

-

Romanialainen keittiö on yhtä monipuolista kuin maan koko kulttuuri. Ruokakulttuuriin ovat vaikuttaneet kautta historian kreikkalaiset, saksit, turkit, slaavit ja unkarilaiset. Romania jakaa suuren osan ruoka kulttuuristaan muiden Balkanin alueen maiden kanssa, ja kirjoitettujen lähteiden puuttuminen tarkoittaa että on lähes mahdotonta tietää mistä perinteet ovat alunperin kotoisin. Nykypäivänä Romanian suuremmissa  kaupungeissa, varsinkin pääkaupungissa Bukarestissa on eloisa ravintola kulttuuri, ja vierailija voi nauttia perinteisistä ja moderneista pöydän antimista lukuisissa ravintoloissa. (lisää…)

0

Suomen romanit – Osa 1

-

Suomen romanit ovat tunnistetaan valtionhallinnon puolesta kielelliseksi ja kulttuurilliseksi vähemmistöksi. Maassa asuu noin 10 000 romaania, ja suomalaisia romaneja asuu lisäksi Ruotissa noin 3 000. Suurin osa suomalaisista romaneista asuu Etelä-Suomen kaupungeissa. Vaikka 1970-luvulla tuli voimaan syrjinnän kieltävä laki, toisen maailmansodan jälkeinen yhteiskunnan rakenteen muutos on tähän päivään saakka vaikeuttaneet perinteisillä ammateilla pärjäämistä, ja lisännyt väestönosan työttömyyttä ja syrjäytymistä. Suomen valtio ja romaanineuvosto ovat aktiivisesti tehneet väestön hyvinvoinnin ja elinolojen vakauttamisen eteen töitä. (lisää…)

0

Suomen romanit – Osa 2

-

Yksi tärkeimmistä romanien tapakulttuurin perusteista on puhtaus, molemmat konkreettinen ja symbolinen. Konkreettisen puhtauden kunnioittamisella on taustansa perinteisessä kiertolaiselämässä, sillä likaisen karavaanin kautta tuholaiset olisivat levinneet helposti. Puhtaustavat ovat suuri osa romani kulttuuria. Perusteellisemmalla tasolla romaanit ovat usein hyvin tarkkoja kotinsa siisteydestä, omasta kodista ollaan ylpeitä ja sitä pidetään keskitasoa puhtaampana. (lisää…)