Ortodoksiseen uskontoon erottamattomana kuuluvat ikonit ovat kauniita, usein käsin maalattuja kuvia pyhistä hahmoista, joita käytetään uskonnon harjoittamiseen. Kuvan kunnioituksen kautta uskova palvoo sen alkulähdettä, eli Jumalaa. Ikoneita näkee kirkon lisäksi uskovaisten kotona, jossa useilla on ikoninurkka joka on pyhitetty rukoukselle, ja usealla on matkaikoni, joko lompakkoon taitettuna pienenä kuvana, kaulaketjussa roikkumassa, tai avaimenperänä. Monet ortodoksi kirkon jäsenet myös harrastavat ikonimaalausta vapaa-ajallaan. Keskeisenä osana ortodoksi uskontoa ovat sakramentit, jotka nähdään Jumalan armon välikappaleina. Näitä sakramentteja, kastetta, ehtoollista, katumusta, avioliittoa, sairaanvoitelua sekä pappeutta, kutsutaan myös mysteerioiksi.

Elämän kulun sakramentit

Ihmisen elämän ensimmäinen mysteerio, eli kaste ja lapsen nimenanto toimitetaan nykypäivänä usein samassa tilaisuudessa. Ortodoksi lapsi saa perinteisesti vain yhden nimen, jolla on pyhä yhteys, ja nimen inspiroijan ajatellaan toimivan taivaassa lapsen esirukoilijana. Kasteenaikana lapsi voidellaan öljyllä, ja hänen puolestaan toimitetaan vedensiunausrukouksia. Lopulta kastettava upotetaan veteen kolmesti, ja hänelle puetaan kateristi kaulaan. Kasteeseen kuuluu myös kastettavan mirhavoitelu, jolla kirkko antaa vahvistuksen kastetun kristillisyydestä. Mirha on erityistä sakramenttiöljyä, joka on piispan siunaamaa. Suomen kirkon käyttämä öljy tulee Konstantinopolista kymmenen vuoden välein, ja se on siunattu 700-luvulta saakka käytettyä kaavalla.

Ortodoksisessa kirkossa avioliittoon vihkiminen on lupaus Jumalalle, joten se voidaan toimittaa vain jos molemmat vihittävät ovat kristittyjä. Molempien ei kuitenkaan tarvitse olla ortodokseja, katolilaisuus sekä luterilaisuus hyväksytään myös. Pariskunnan molempien osapuolten ollessa ortodoksi kirkon jäseniä, vihkimisessä voidaan noudattaa muinaista liturgiaa. Kihlaus on ortodoksi kirkossa kirkollinen toimitus, joka voidaan joko yhdistää vihkimiseen, tai järjestää omana tilaisuutenaan. Ortodoksit pitävät vihkisormusta oikean käden nimettömässä, ja vihkitoimituksen aikana pariskunta kruunataan heidän yläpuolellaan kannateltavalla vihkikruunulla. Vihkiminen sinetöidään pariskunnan juodessa yhteisestä vihkimaljasta, sekä heidän kiertäessä papin seurana kolme kertaa vihkipöydän ympäri. Nämä toiminnat symbolisoivat  ehtoollista, sekä ympyrän muodon kautta ikuisuutta ja täydellisyyttä. Ortodoksinen kirkko tunnistaa avioeron, ja vihkii avioon aiemmin eronneita henkilöitä.

Sairaanvoitelun sakramentti liittyy raamatun kuvauksiin Jeesuksen kyvystä parantaa sairaita. Tänä päivänä sairaan voitelu toimituksessa sairaalle rukoillaan paranemista, ja se toimitetaan aina sairaan itsensä pyynnöstä, ja se voidaan toimittaa useaan otteeseen samalle henkilölle. Rukouksien ja evankeliumin lukemisen lisäksi pappi voitelee sairaan öljyllä, piirtäen riskinmerkin otsaan, ohimoille, rintaan, käsiin sekä sairaaseen kohtaan kehossa jos tämä on mahdollista.

Ehtoollinen ja  Pappeus

Keskeisin ortodoksi uskonnon sakramenteista on ehtoollinen, joka eroaa luterilaisesta käytännöstä valmistelujen kannalta. Ortodoksi kirkon jäsenten odotetaan lukevan edellisenä iltana valmistavat rukoukset, sekä harjoittamaan paastoa kuusi tuntia ennen ehtoollista. Leivän ja viinin lisäksi ortodoksit syövät lusikallisen ehtoolliskalkkia. Katumus, eli synnintunnistuksen sakramentti, liittyy joissain kirkoissa ehtoolliseen. Sakramentin aikana katuva tunnustaa rippi-isälle syntinsä, ja osoittaa haluavansa vaihtaa suuntaa, syntien tunnustuksen jälkeen rippi-isä lukee anteeksianto rukouksen. Suomessa ortodoksi uskovaisten ei odoteta tunnustavan syntejä ennen ehtooloista, vaan jokainen uskovainen voi osallistua siihen tarpeen mukaan säännöllisin väliajoin.

Ortodoksi seurakunnissa pappeudella on kolme astetta; piispuus, pappeus ja diakonisuus. Piispat vihitään toisten piispojen toimesta, ja näin ollen ketju ulottuu aina alkuperäisiin apostoleihin saakka. Diakonit avustavat pappeja, pappien päätehtävänä on sakramenttien suorittamien. Ortodoksinen kirkko ei tunnista naispappeja, ja vihittävän tulee olla nuhteeton mies joka on joko avioitunut, tai elänyt naimattomana. Jos pappi on naimaton avioliittoon mennessään, hänet luetaan selibaattipapiksi, ja hän ei voi mennä naimisiin virkaansa menettämättä. Piispoilla ei myöskään ole ortodoksi perinteiden mukaisesti aviovaimoa, tästä syystä virkoihin usein päätyy munkin lupauksen ottaneita sekä leskimiehiä.